keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Kuukausi takana, yksitoista edessä.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi kuukausi siitä, kun muutimme Australiaan. Ensimmäinen kuukausi on hujahtanut ohitse sellaisella vauhdilla, että Joona koki jo epärationaalisia pelon tunteita siitä, että vuosihan on kohta jo ohi. Enää yksitoista tällaista ajanjaksoa jäljellä!

Mutta on sitä ehditty nauttia, ihmetellä, säätää ja hermostua. Nautinnon aiheista ollaankin hehkuteltu jo aiemmissa postauksissa ja hehkuttamista tullaan jatkamaan tulavisuudessakin. Ihmettelyä sen sijaan ovat aiheuttaneet seuraavat asiat.

- Täällä ei kierrätetä, tai ainakaan sitä ei tehdä kovinkaan helpoksi. Siis mikä ihmeen biojäteastia? Jaa pullojenpalautus, mikä se on? Voi kuulkaas, täällä heitetään pullot, tölkit, pahvit ja banaanit samaan roskikseen. Toki jos oikein reippaaksi alkaa, joidenkin marketeiden pihoissa on pahvinkeräyspisteet(joiden luokse pääsee luonnollisesti autolla, jota meillä ei ole). Keskustan kaduilla on erilliset roskikset pulloille ja muille roskille, mutta en ole varma kiinnittääkö kovin moni huomiota mihin roskikseen he roskansa heittävät. Vuokranantajamme selitti puolestaan meille, että "Laittakaa vaan kaikki roskat samaan pussiin. Kun heitätte pussit roskakuiluun, tämän talon kellarissa on miehiä jotka lajittelevat roskat teidän puolestanne!" Hmm...?

- Täällä ei saa normaalia kahvia. Normaalia siis suomalaisittain niin, että saa joko kahvin mustana tai kahvin kylmällä maidolla. Ehei. Kaikki kahvilaadut perustuvat espresson, maitovaahdon, kerman ja suklaasiirapin yhdistelmiin.



- Aasialaisissa ravintoloissa punaista lihaa on lähes joka ruoassa. Rice with Spicy Tofu osoittautui kastikkeeksi jossa tofun lisäksi oli lihan palasia. Olisipa ollut kamera, jolla olisimme voineet ikuistaa ilmeeni kun tajusin juuri hirveässä nälässä lapioineeni monta haarukallista tuota murhaherkkua suuhuni. Joskus tilatessamme pelkkää riisiä lisukkeeksi, oli riisin seassa lihan palasia ja katkarapuja.

- Subway, tuo Tuijan lounasravintola nro 1, laittaa leipien väliin porkkanaraastetta. Ottakaa se pois sieltä, ei se kuulu sinne! Ja suureksi surukseni olen myös huomannut, että paikallisessa Subwayssa ei tunneta käsitettä valkosipulimajoneesi....

Ei tarvitse siellä yhtään kuitenkaan murehtia, ihan hyvin täällä ollaan selvitty näistä SUURISTA epäkohdista huolimatta!

Mutta mennään seuraavaksi siihen säätämiseen ja hermostumiseen...



Turisteillessa ei tule edes ajatelleeksi sellaisia asioita, joita saa käydä läpi kun muuttaa toiseen maahan. Australiaisten No worries -asenne, joka näemmä käsittää rennon meiningin ja täydellisen kiireettömyyden, on saanut pinnan kireälle kun kyse on sellaisista mukavuuksista kuin esimerkiksi ilmastointi. Suomalaisella, joka hikoilee kuin sika jo 25 asteen lämmössä, alkaa tulla äitiä ikävä kun mittari näyttää yli 30 astetta ja ilmastointi ei edelleenkään vaan toimi. Korjaajaa ollaan odoteltu nyt kolme viikkoa, vuokranantajalle on viestitelty ystävälliseen ja ei-niin-ystävälliseen sävyyn, mutta ei.

Internetiä tilatessamme saimme kuulla, että ensin pitää selvittää onko meillä lankapuhelinlinjaa asuntoomme. Sen selvittämiseen meni muutama päivä. Sitten luvattiin 20 päivää siihen, että netti kytketään päälle. Nyt netti on vihdoin kytketty päälle, mutta itse ADSL -laitteita joilla pääsee nettiin täytyy odottaa vielä viikko.

Tilanteiden pakottamana ja täysin kykenemättömänä vaikuttamaan asioiden kulkuun, sitä on vähitellen itsekin tottunut siihen että asiat hoidetaan sitten kun jaksetaan, jos silloinkaan. Itseasiassa alan päästä aika hyvin mukaan tähän meininkiin: CV tuijottaa työpöydällä edelleen keskeneräisenä eikä päässäni ole yhtään järkevää ajatusta siitä, mitä haluaisin tehdä tämän vuoden aikana. No worries!

3 kommenttia:

  1. Yllättävän nopeasti on aika mennyt. Aikaero hieman haittaa yhteydenpitoa, mutta kyllä se tästä. Kunhan saatte vielä sen netin kuntoon.

    Jännä seurata mitä alkaa eniten haluttaan kotosuomesta. Taitaa tulla muutakin mieleen, kuin valkosipulimajoneesi :)

    Pitäiskö jättää pari viikkoa vuokra maksamatta ja sanoa vuokranantajalle "No worries - vuokranmaksuhan pelittää ihan yhtä hyvin kuin ilmastointikin".

    VastaaPoista
  2. Nopeasti se aika vaan menee, kohta ollaan jo tulossa kotiin ;)

    Kyllä sitä huomaa joka välissä jotain kaipailevansa, mutta eipähän käy ruoanlaitto tylsäksi kun pitää keksiä hyviä korvaajia suomen raaka-aineille. :)

    VastaaPoista
  3. Kato kun aasiassakin on ravintoloissa lihaa kaikessa, jos ei muuten niin vahan mauksi koyhalle raukalle jolla ei oo varaa kun rehuihin.

    VastaaPoista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.