torstai 11. marraskuuta 2010

Byron Bay

Viime viikonloppuna teimme reissun Byron Baylle. Byron Bay on pieni ja boheemi rantakaupunki New South Walesin osavaltiossa. Mukana matkassa olivat meidän kahden lisäksi ystävämme Toby, Michelle ja Kalle. Yövyimme viikonlopun Tobyn vanhempien luona, jotka asuvat Lismoren kaupungissa lähellä Byron Bayta. Perjantai-illan vietimme sisätiloissa syöden, juoden ja jutellen.


Lauantaina lainasimme Tobyn vanhempien autoa ja lähdimme ajamaan ristiin rastiin Byron Bayn aluetta.




Pohjoinen New South Wales on täynnä idyllistä maalaismaisemaa.



Rokkibändiposeeraus - kuvassa Tuija, Michelle ja Toby.



Byron Bayn kuuluisa majakka


Tuija poseeraa koko Australian itäisimmässä pisteessä.


Kalle ja Tuija


Näkymät ylhäältä näköalatasanteelta


Näkymät alhaalta katsottuna


Päivä oli sateinen, emmekä raaskineet mennä rannalle uimaan.



Majakkaretken jälkeen menimme lounaalle Byronin keskustaan.


Tytöt odottavat jälkiruokaa kahvilassa. Jälkkäreiden jälkeen lähdimme takaisin talolle, missä tapasimme Tobyn vanhemmat, jotka olivat juuri saapuneet kotiinsa Sydneyn matkaltaan. Illalla kävimme vielä aasialaisessa ravintolassa syömässä ja paikallisessa pubissa oluella.


Sunnuntaina oli jäätelön, uimisen ja rannalla löhöilyn vuoro. :)





3 kommenttia:

  1. Voi että tuli ikävä teitä. Parin päivän päästä onkin sitten klo 17.04 Suomen aikaa kolmekymmentä vuotta, kun Joona päätti tulla maailmaan. Kaksossisko otti vauhtia ja hävisi vain tasan kymmenen minuuttia. hp Jankasta

    VastaaPoista
  2. Helskutti. Olen viikkovillissä. Jo huomennahan se on. hp

    VastaaPoista
  3. Hei äiti, ikävä on täälläkin, mutta onneksi kohta ensi vuonna nähdään. :) Täällä päin maailmaa syntymäpäiväni näyttäisi olevan yhden päivän myöhässä, koska kello viisi iltapäivällä Suomessa on Australian aikaa kello yksi aamuyöllä seuraavana päivänä...

    VastaaPoista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.