tiistai 6. huhtikuuta 2010

Surfers Paradise

Pääsiäisen vietimme Gold Coastilla Surfers Paradisessa. Keskityimme lomailuun niin suurella antaumuksella, että kuvien ottaminen jäi vähemmälle.


Hotellimme sijaitsi parinsadan metrin päässä rannasta. Ensimmäisenä iltana haimme kaupasta pullon viiniä ja menimme rantaan istuskelemaan ja tuijottelemaan taivaalla loistavaa kuuta ja mustaa merta.




Pullollinen valkkaria ja Spotifystä vähän fiilistelymusiikkia.




Perjantaina lähdimme heti aamusta kiertelemään paikkoja. Tässä meidän hotelli.


Aamulla oli vielä melko pilvistä..


Surfers Paradisen pääkadun päässä näytti tältä.


Päivemmällä aurinko lämmitti ihanasti ja vietimme rannalla pari tuntia aurinkoa ottaen ja uiden. Meri-ilma uuvutti meitä sen verran, että illalla kävimme vain intialaisessa ravintolassa syömässä.


Lauantaina pääsin toteuttamaan itseäni. Shopping! Tiedoksenne: ostin vain kolme vaatekappaletta.




Lauantai-iltana haimme pizzat hotellihuoneeseen ja valmistauduttiin iltaa varten...


Mun piti tietenkin laittaa heti uusi toppi päälle!




Ensimmäiseksi menimme Lonely Planetin suosittelemaan yökerhoon nimeltä Bedroom. Baarin sisustuksessa oli nimensä mukaisesti käytetty sänkyjä. Paikka ei aivan vastannut odotuksiamme, sillä baari oli aivan liian pieni, aivan liian täynnä ja aivan liian kallis. Siirryimme siis melko nopeasti Elsewhereen, jonka valitsimme periaatteella "mihin jonottaa eniten meidän näköisiä ihmisiä". Elsewhere olikin oikein mielenkiintoinen paikka indietyylisine asiakkaineen. Juttelimme paikallisen parinkunnan kanssa, tanssimme hämmentävän huonon musiikin tahdissa ja joimme olutta kunnes väsy iski.


Sunnuntaiaamuna(klo 16...) oloa paranneltiin kahvilan aamupalalla.


Päätimme lähteä kävelemään rantaa pitkin parin kilometrin päässä sijaitsevalle Broadbeachille.


Kuvassa näkyy maailman 20. korkein rakennus.








Päästiin perille ennen pimeää. Hi ho! Eh?


Broadbeachin kadut olivat täynnä tunnelmallisia ravintoloita. Syötiin kynttilänvalossa pizzaa ja pastaa, nam!




Maanantaina matkattiin taas kotiin.


...ja Joonaa koko viikonlopun kiusannut flunssa oli tarttunut minuunkin. Onneksi junassa pystyi nukkumaan.

Voisimmeko suositella Surfers Paradisea? Hmm. Kaiken kaikkiaan Surfers Paradise on melko turistivetoinen, mikä näkyy valitettavasti niin hinnoissa kuin yleisessä tunnelmassakin. Ravintolat ja kahvilat olivat melko sieluttomia, ketjuravintoloita oli valitettavan paljon. Yöelämä ei mielestäni ollut maineensa veroinen, mutta voi toki olla, että emme vain olleet oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Rannat ovat kuitenkin niin mielettömät, että vähintään päiväreissu sinne kannattaa tehdä! Broadbeach oli myös iloinen yllätys useine ravintoloineen ja olipa siellä pari aika isoa ostoskeskustakin himoshoppaajille. Gold Coastilta löytyy muuten myös jos jonkinmoista huvi- ja vesipuistoa, joihin tutustutaan ehkäpä sitten tänne tulevien suomalaisten vieraiden kanssa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.