perjantai 14. tammikuuta 2011

Luontoäidin terveiset

Viime aikoina olemme saaneet todistaa aikamoisia luonnonilmiöitä. Joulukuu oli todella kostea: vettä satoi päivittäin, ilma oli harmaa ja lähiöissä tulvi harva se päivä. Joulukuuhun on mahtui myös muutama todella helteinen päivä, jotka toivat mukanaan kesämyrskyt.

Tässä videokuvaa eräästä kaatosadepäivästä...



Ja tämä video on kuvattu pari viikkoa myöhemmin kun Brisbanen keskustassa riehui isompi myrsky. Ukkospilvet synkistivät taivaan mustaksi ja tuuli oli niin kova, että parvekkeelle ei uskaltanut mennä kuvaamaan.




Tällä viikolla olemme nähneet monia viikkoja jatkuneiden sateiden surulliset seuraukset. Maanantai-iltana olimme jo menossa nukkumaan kun vilkaisimme vielä facebookia ja huomasimme ihmisten laittaneen linkkejä, että ympäri Queenslandia tuhoa niittänyt tulva olisi tulossa seuraavaksi Brisbaneen. Katselimme uutisista Toowoomban tuhoa emmekä voineet uskoa koko näkyä todelliseksi. Vesi oli vyörynyt kaupunkiin nopeasti ja vaati kaupungissa viiden ihmisen hengen. Media nimesi tulvan "sisämaan tsunamiksi" ja "salamatulvaksi".

Tiistaiaamuna lähdimme töihin normaalisti, koska tulvan puhuttiin saapuvan kaupunkiin vasta keskiviikkona tai torstaina. Ehdin olla pari tuntia töissä kun radiosta tuli ilmoitus että West End tulvii ja keskusta olisi seuraava. Minut hätisteltiin kotiin, että ehdin kuivana perille. Kävin kaupassa, missä ei näkynyt merkkiäkään paniikista, kaikki oli aivan normaalia. Siksi tuntuikin tyhmältä ja tarpeettomalta ostaa parin päivän ruoat, enkä siten viitsinyt hamstrata liikoja.

Vettä satoi kaatamalla, telkkarista tuli kokoajan huonompia uutisia tulvien aiheuttamista tuhoista ja soitin Joonalle, että jäisi töihin ja menisi sitten Juhan ja Maijun luokse. Mies päätti kuitenkin lähteä siltä istumalta kotiin. Illalla kävimme kävelyllä läheisellä sillalla ja katselimme kuinka joen viertä menevät puiset kävelytiet, meidän lenkkireittimme olivat veden alla.


Tammikuu 2010 ja tammikuu 2011.

Keskiviikkona aurinko paistoi lämpimästi, eikä tuntunut yhtään siltä, että tilanne alueella olisi vakava. Päivän mittaan veden pinta nousi kuitenkin huimasti, joen toisella puolella South Bank oli aivan uppeluksissa. Televisiosta näimme helikopterista otettua live-kuvaa: Riversiden ravintolat, South Bankin tekoranta ja maailmanpyörän alue olivat kaikki veden alla. Meidän talomme sijaitsee sen verran korkealla kohdalla, ettei joki onneksi tulisi siihen ylettymään. Meillä ei siis ollut missään vaiheessa mitään hätää. Ainoa asia mitä me pelkäsimme oli se, että sähköt menisivät poikki, koska poliisi oli tiedottanut jo tiistaina, että kaupungista kytkettäisiin sähköt pois tulvahuipun edeltä. Ruokatilanne mietitytti myös: lähistöllä ei ollut enää auki kuin muutamia kioskeja, joiden tarjonta ei kovin mieltä ylentävää ollut. Joonalle löytyi tonnikalapurkkeja, minä tyydyin sipseihin...


Yksi Brisbanen tunnetuimmista kohteista, South Bank oli veden alla.



Keskustan joki oli ruskeanaan maa-aineksesta, jätteistä, laitureiden ja talojen pirstaleista. Australian televisioasemat pyörittivät kuvia veneistä ja virran viemistä rakennuksista iskeytymässä siltoihin.


Bussien reitit muuttuivat päivittäin sitä mukaa kun tiet tulvivat ja moni kaupungin bussiasemista joutui vedenpeittoon.


Myös Queen streetin kävelykadun iso bussiasema suljettiin tulvien pelossa. Asema ei onneksi kuitenkaan tulvinut.


Keskustan ravintolat ja yritykset varautuivat pahimpaan.


Jeepin katto on täynnä muonatavaraa.


Channel 7 News

Keskustassa oli tavallista vähemmän liikennettä, mutta paikalla oli kuitenkin paljon tulvista kiinnostuneita ihmisiä, harrastelijavalokuvaajia ja journalisteja kameroidensa kanssa kuvaamassa. Kadut eivät olleet täysin veden varassa ja siellä missä näimme veden nousseen, oli myös poliiseja hätistelemässä ihmisiä pois. Paniikkia tai kaaosta ei milloinkaan näkynyt. Queen streetin kävelykadun terassit olivat jopa auki, missä ihmiset istuivat oluttuoppiensa kanssa katsomassa telkkarista viimeisimpiä uutisia.



Keskustan Albert Street tulvi Botanical Gardensin päässä.



Riversiden puolelle keskustaa ei ollut pääsyä.

Uutisissa varoiteltiin, että tulva saavuttaisi huippunsa ja veden pinta nousisi korkeimmilleen torstaina neljältä aamuyöllä. Lopulta vesi ei kuitenkaan noussut niin pahasti mitä pelättiin. Torstaiaamuna alettiin kartoittaa tuhoja ja etsiä kadonneita ihmisiä. Nyt vesi on kuitenkin jo laskemaan päin ja viikonlopun aikana tuhannet vapaaehtoiset ja Australian armeijan sotilaat siivoavat kaupungin katuja ja ihmisten koteja. Pelkästään Brisbanen asutukselle Queenslandin tulvasta on arvioitu koituvan yli 3 miljardin dollarin vahingot.

Yksi meitä on ihmetyttänyt seikka on ollut Suomen pään uutisointi. Jotkut ovat kommentoineet tilanteen olevan katastrofaalinen ja kammottava, sanoneet koko keskustan olevan tyhjennetty ja autio ja kuolleiden määräkin on Suomen uutisissa välillä raportoitu puolet suuremmaksi mitä samaan aikaan viralliset tiedot ovat kertoneet. Toki tilanne on kammottava lähiöissä, missä kymmenet tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotinsa, mutta toisin kuin Toowoombassa täällä ehdittiin varoittaa ihmisiä ajoissa ja suurin osa vaarassa olevista ehdittiin evakuoida ennen kuin vedet olivat nousseet vaarallisen korkealle. Joona ja minä emme myöskään olleet ainoat ihmiset keskustassa, joten puheet tämän alueen evakuoinnista olivat täyttä puppua. Tilanne on vakava, mutta tuntuu että noissa Suomen pään uutisissa lietsottiin turhaa paniikkia. Saahan niin tietenkin parempia otsikoita...


2 kommenttia:

  1. Tätä päivitystä on odotettu. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  2. Uutisia on seurattu erityisen tiiviisti alkuviikosta. Onneksi teillä oli sähköt ja saatiin oikeaa infoa Skypellä ja Facebookista. Tutut on soitelleet kovasti ja kyselleet teidän pärjäämistä, johtuen ajoittain hurjistakin uutisista. Voitiin kertoa, että koko keskustaa ei ole evakuoitu, eikä siellä uiskentele krokotiilejä pitkin katuja.

    Toivottavasti kelit pysyy poutaisena, eikä enään sataisi lisää. Tulva-alue on liki Suomen kokoinen, joten joissa riittää virtaamaa vielä viikoiksi.

    VastaaPoista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.