keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

In memoriam

Kuluneet puoli vuotta täällä Australiassa ovat pitäneet sisällään paljon jännittäviä kokemuksia ja seikkailuja, kauniita maisemia sekä uusia ystäviä. Täällä maapallon toisella puoliskolla sitä melkein unohtaa, että elämä jatkaa kulkuaan myös Suomessa, vaikka me emme sitä siellä olekaan kokemassa. Seuraamme täältä kaukaa kuinka ystäviemme lapset kasvavat, ihmiset valmistuvat ja pääsevät töihin, menevät kihloihin ja pitävät juhlia. Iloisia tapahtumia on ihana todistaa ihan täältäkin, mutta hetki sitten koin kuinka karvaalta tuntuu asua kaukana silloin kun tapahtuu jotain ikävää: en pääse Suomeen juuri sillä hetkellä kun sitä kipeimmin haluaisin.

Kummisetäni Hasse menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen heinäkuun 8.päivä. Hasse on ollut minun elämässäni aina se iloinen setä, jolta sukujuhlissa sai isoimmat ja lämpimimmät halaukset. Hasse oli välittävä ja ihana kummisetä, joka oli aidosti kiinnostunut minusta ja elämästäni. Muistelen hymyillen viimeistä kohtaamistamme viime joulukuussa ennen muuttoani Australiaan, jolloin Hasse naureskellen sanoi, "Olehan sitten varovainen siellä, ettei krokotiilit syö!"

Minun muistoissani Hasse pysyy aina hymyilevänä ja lämpimänä ihmisenä, joka minun oli ilo tuntea.

Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen,
me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen.


Lepää rauhassa Hasse.

Rakasta kummisetää ikävöiden,

Tuija

7 kommenttia:

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.