keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Australia day

Tiistaina Joonankaan ei tarvinnut mennä töihin, koska Australiassa juhlittiin maan itsenäisyyspäivää. Kaupunki oli täynnä iloisia ihmisiä kävelemässä keltavihreät hatut päässään, Australian lippu viittanaan, sekä erilaisia Australia-aiheisia kasvomaalauksia naamassaan.


Herrat muotoilevat hiekasta isoja läpsyjä (flip-flops) Australia dayn kunniaksi.


Second-hand levyliikkeestä Queen Streetiltä löytyi varsin vakuuttava Beatles fanikrääsä-alttari.


South Bankin itsenäisyyspäivän ilotulitukset jäivät tällä kertaa väliin, sillä meillä oli muita suunnitelmia. Olimme näet saaneet aikaisemmin päivällä vihjeen eräältä apteekin myyjältä, että Kangaroo Pointin kaupunginosassa Story Bridge Hotellissa järjestetään joka vuosi itsenäisyyspäivän pippalot, joihin kannattaisi tutustua. Ohjelmassa olisi kuulemma luvassa juomaa, ruokaa, kilpailuja, dj:tä ja bändejä soittamassa.


Story Bridge Hotellin vuosittaiset torakkarallikilpailut

Matka Kangaroo Pointiin taittui Citycat -lautalla:






Hetken Kangaroo Pointissa harhailtuamme löysimme Story Bridge Hotellin, yllätys, yllätys, Story Bridge -nimisen sillan juurelta. Tupa oli täpötäynnä humalaisia ausseja ja musiikin volyymi katossa.


Hikistä menoa Story Bridge Hotellissa. Kuvaajana toimiva Tuija yrittää kertoa Exit -kyltillä, ettei tämä ollutkaan ihan sitä, mitä odotimme tiistai-illalta...


Kokemus oli varsin eksoottinen, mutta koska Joonalla oli seuraavana päivänä töitä, emme viipyneet paria juomaa pidempään. Ulkona oli jo pimeä lähtiessämme ulos. Kuulimme rannalta South Bankin ilotulitusten pauhun, mutta emme nähneet ilotulituksia keskustan pilvenpiirtäjien takaa. Paluumatka kuljettiin pienemmällä Inner City Ferry -lautalla:




Mestarikuvaaja Hirvonen yritti tallentaa öistä tunnelmaa videolle...


Happy Australia day! :)

3 kommenttia:

  1. Hei, Joonahan on jo ihan selvästi ruskettunu!

    Kuvat oli hienoja, mutta parasta oli viimenen videopätkä :D!

    VastaaPoista
  2. Selvästi näkyy, että ootte jo saanu vähän väriä, ettekä ole enään niin turistin näkösiä.
    Vieläkö siellä kesää ja lämmintä riittää kauankin ? Tässä rupeaa itekkin kaipaamaan lämpöön, kun katselee kuvia.

    VastaaPoista
  3. Laura: Juu, vähitellen Joonakin alkaa saamaan väriä ;)

    Äiti ja iskä: Itseasiassa nyt me juuri taidetaan olla turistin näköisiä, paikalliset nimittäin ovat täällä yllättävän vaaleita :P Lämmintä riittää, huhti-toukokuussa viilenee hieman!

    VastaaPoista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.