maanantai 11. tammikuuta 2010

Viikonlopun tunnelmia.

Viikonloppuna otettiin rennosti. Lauantaina kävimme tutustumassa West Endin kaupunginosaan. West Endissä on boheemi ja rento tunnelma, toisin kuin hektisessä keskustassa. Pitää ehdottomasti ottaa vielä joku päivä kunnolla kuvia tuosta alueesta!


South Bankin ja West Endin välisellä matkalla näkyi mm. tällaisia taloja.


Joona ottaa rennosti West Endissä.


West Endissä oli tosi kiva kahvila nimeltään Three Monkeys. Todella tunnelmallinen paikka, mukavia sohvia, hippityylinen sisustus ja herkullisen näköistä ruokaa ja leivoksia. Miltä kuulostaisi esim. chilisuklaakakku?


Me olimme juuri käyneet syömässä joten otettiin vaan limut ja kahvit. Löydettiin istumapaikka kahvilan perällä olleelta takapihalta, palmujen ja aurinkovarjojen alta.

Lauantaina kävimme myös rannalla, jonne on noin 20min ajomatka majapaikastamme.


Juha, Maiju ja Pihla. Juha ja Maiju muuttivat tänne Brisbaneen pari kuukautta ennen meitä ja Juha työskentelee samassa työpaikassa minne Joonakin on menossa. Juha ja Maiju olivat tosi ihania ja lupautuivat majoittamaan meidät kunnes löydämme oman asunnon!


Paikka on nimeltään Wellington Point.




Wellington Point on niemi, jonka kärki erottuu nousuveden aikaan omaksi saarekseen. Joonan kanssa käveltiin saarelle ja poimittiin siinä matkalla simpukoita muistoksi. Bongaa meidät kuvasta!


Wellington Pointissa pidettiin sattumoisin häät juuri samaan aikaan. Hääparia kuvattiin sillalla ihanissa maisemissa.

Sunnuntai vietettiin rennoissa merkeissä. Huomaan, että nyt on ollut hieman uupumusta ilmassa. On niin paljon uutta nähtävää ja koettavaa! Olen jo yhdeksän aikaan illalla niin väsynyt, että uni tulee välittömästi.


Sunnuntaina Maiju ja Juha tekivät herkullista salaattia ja paistoivat pekonia lihansyöjille. Herkut huuhdeltiin alas viinillä ja oluella. Kuvassa edustaa Pihla, joka taisi tyytyä ihan vaan keksiin ja veteen.


Juhan ja Maijun kotikatu.


Paikallisia koivuja...

Tänään oli suuri päivä. Päätimme Joonan kanssa ottaa jälleen uuden askeleen Australiaan kotiutumisessa. Hankimme australiaisten kansalliskengät, joka toisella ihmisellä vastaan tulevat Havaianakset eli läpsyt eli flipflopit.



Nyt maanantaina aloitimme asuntojen etsimisen. Kävimme jo katsomassa yhtä asuntoa West Endissä, mutta valitettavasti se ei täysin vakuuttanut meitä. Nyt meillä onkin asuntonäytöt viikon jokaiselle päivälle. Tästä syystä en uskalla luvata, että ehdin kirjoitella niin usein tällä viikolla. Mutta raporttia asunnon metsästämisestä on luvassa ennemmin tai myöhemmin!

4 kommenttia:

  1. Mitä ?
    Eikö Crocksit ole vielä valloittaneet Australiaa !
    Vai onko ne jo niin last season.

    Onnea asunnon hakuun. Käyttäkää riittävästi aikaa siihen, niin ei tarvi ruveta kesken vuotta vaihtamaan. Vaikka teiltähän jo muuttaminen käy laatuun :)

    VastaaPoista
  2. Hei Tuija
    Ompa ihana katsoa näitä teidän kuvia ja se filmi oli hieno, kuulin sinun äänen pitkästä aikaa.
    Hyvä kun teillä on siellä ystäviä.
    Onnea myös meiltä asunnon hakuun.
    Kyllä teillä on ihanaa kun saatte nauttia aurigosta ja lämmöstä.
    Meillä täällä on tai oli tässä viikko sitten -36 astetta pakkasta.
    terveisin Hilkka ja Kari

    VastaaPoista
  3. FYI: Tosiaussi kutsuu noita popoja thongseiksi :)

    VastaaPoista

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.